LS CancerDiagin teknologia voi pelastaa miljoonia ihmisiä – 5,4 miljoonan euron osakeanti täyteen viidessä päivässä

LS CancerDiagin 5,4 miljoonan euron osakeanti merkittiin täyteen vain viidessä päivässä 600 suomalaisen yksityissijoittajan voimin. Yhtiön teknologia voi pelastaa jopa miljoonia ihmishenkiä tehostamalla maailman yleisimmän perinnöllisen syöpäoireyhtymän Lynchin syndrooman diagnosointia.


Suomalainen kasvuyhtiö LS CancerDiag on kehittänyt uuden teknologian Lynchin syndrooman diagnosointiin. DiagMMR-teknologian avulla perinnöllinen syöpäoireyhtymä voidaan diagnosoida huomattavasti aiempaa tehokkaammin ja näin ennaltaehkäistä syöpää, alentaa terveydenhuollon kustannuksia ja pelastaa ihmishenkiä.

LS CancerDiagin innovaatio syntyi yli kymmenen vuoden mittaisen akateemisen tutkimustyön tuloksena. DiagMMR-teknologian johtava keksijä on Helsingin yliopiston genetiikan ja epigenetiikan professori Minna Nyström, joka on myös LS CancerDiag Oy:n perustaja ja hallituksen puheenjohtaja.

LS CancerDiag tavoittelee uudella teknologialla kaupallista menestystä erityisesti Yhdysvaltojen markkinoilla. Kasvun tueksi yhtiö järjesti 5,4 miljoonan euron osakeannin kasvurahoitusyhtiö Springvestin kautta ja osakeanti merkittiin täyteen etuajassa, vain viisi päivää kierroksen käynnistymisen jälkeen.

"Sijoitusten nopeus heti ensimmäisestä päivästä lähtien tuli yllätyksenä, etenkin näin haastavassa markkinatilanteessa. "
— Niklas Lahti, toimitusjohtaja LS CancerDiag

– Uskoin osakeannin kiinnostavan sijoittajia, mutta sijoitusten nopeus heti ensimmäisestä päivästä lähtien tuli yllätyksenä, etenkin näin haastavassa markkinatilanteessa. Iso kiitos koko yhtiön puolesta sijoittajille luottamuksesta, LS CancerDiagin toimitusjohtaja Niklas Lahti sanoo.

LS CancerDiagin hallituksen jäsen Tuomas Tenkanen suositteli Springvestiä aiempien hyvien kokemustensa tukemana.

– Springvestin tiimi oli erittäin asiantunteva ja rahoituskierroksen järjestelyissä oli selkeä työnjako. Saimme luotua ammattimaiset materiaalit, jotka kertoivat sijoittajille selkeästi yhtiön saavutuksista ja tulevaisuuden näkymistä, Lahti summaa kierroksen kulkua.

Yhtiöön sijoitti yhteensä yli 600 yksityissijoittajaa. Lahden mukaan laaja omistajapohja tuo paljon mahdollisuuksia yhtiölle.

– Hyödynnämme mielellämme omistajaverkostoa yhtiön kehittämisessä, esimerkiksi tuotteen kaupallistamisessa, rekrytoinneissa ja Yhdysvaltojen markkinoiden avaamisessa. Laaja verkosto voi edesauttaa yhtiön kehitystä monessa asiassa, joten jokaisen uuden omistajan osaaminen ja mahdollinen apu otetaan vastaan.

Innovaatio auttaa tunnistamaan perinnöllisen alttiuden syöpään

Maailman yleisin syöpäoireyhtymä Lynchin syndrooma altistaa erityisesti paksusuolen, kohdunrungon ja munasarjan syöpiin. Oireyhtymän tuoma riski sairastua syöpään on jopa 80 % ja usein henkilö sairastuu elinaikanaan useampaan kuin yhteen syöpään. Diagnosoimalla tauti varhaisessa vaiheessa, henkilöt voidaan ohjata ennaltaehkäisevään seurantaan ja siten välttää syöpien kehittyminen tai havaita tauti ajoissa, jolloin ennusteet paranevat huomattavasti.

Yhtiön tavoitteena on tehdä DiagMMR:stä uusi diagnosointistandardi, jonka avulla päästään eroon oireyhtymän epätarkoista ja mahdollisesti virheellisistä testitulkinnoista, selvittämättömien epäilyjen aiheuttamasta ahdistuksesta ja turhista terveydenhuollon kustannuksista.

– Lynchin syndrooman tunnistaminen ja diagnosointi on nykymenetelmillä tehotonta. Diagnosointiprosessi on monimutkainen ja liian usein tulos jää epäselväksi. Markkinoilla on siksi tarve tarkalle ja tehokkaalle diagnosointimenetelmälle, jolla Lynchin syndrooma henkilöt löydetään ja voidaan ohjata ennaltaehkäisevään seurantaan, Lahti kertoo.

"Lynchin syndrooman diagnoosi koskee aina koko perhettä."
— Niklas Lahti

Esimerkiksi Yhdysvalloissa arvion mukaan Lynchin syndroomaa sairastaa noin 1 200 000 ihmistä, joista 90–95 % on diagnosoimatta.

– Lynchin syndrooman diagnoosi koskee aina koko perhettä. Alttius periytyy vallitsevasti 50 prosentin todennäköisyydellä ja tämän takia perheenjäsenten testaus on erittäin tärkeää. Usein ihmisille on helpottavaa saada tietää, miksi omassa perhepiirissä on niin paljon syöpätapauksia - etenkin, kun syövät olisi isolla todennäköisyydellä ennustettavissa. Samalla on myös erittäin tärkeää poissulkea tauti niiltä perheenjäseniltä, joilla Lynchin syndroomaa ei ole, Lahti toteaa.

Diagnoosin avulla oireyhtymän omaaville perheenjäsenille tehdään syöpää ennaltaehkäisevä hoitosuunnitelma ja seurantaa mahdollisen varhaisen syöpädiagnoosin varmistamiseksi ja hoitoennusteen parantamiseksi.

Menestyminen Yhdysvaltojen markkinoilla edellyttää vahvaa brändäystä

Niklas Lahti aloitti LS CancerDiagissa talousjohtajana kuusi vuotta sitten ja viime syksynä hänet nimitettiin yhtiön toimitusjohtajaksi. Vahvan taloustaustan omaava Lahti keskittyy työssään erityisesti vahvan henkisen pääoman omaavan tiimin tukemiseen ja kaupallisen strategian luotsaamiseen.

Kaupallistamisstrategian päätavoitteena on lanseerata DiagMMR Yhdysvaltojen markkinoille LDT-testinä (Laboratory Developed Test), minkä mahdollistaa yhtiön oma kehitystyö ja teknologian omistus. Näin teknologia saadaan tehokkaasti maailman suurimmalle terveydenhuoltomarkkinalle, vastaten samalla sen tiukkoihin regulaatiovaatimuksiin.

– LDT-liiketoimintamallin takia meiltä ei vaadita FDA-hyväksyntää (Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto). Tämä liiketoimintamalli edellyttää, että perustamme Yhdysvaltoihin oman laboratorion, jolle hankitaan sertifikaatti diagnostiseen käyttöön. Näin saamme oikeuden myydä teknologiaa suoraan kliinikoille, mutta testaukset teemme itse omassa laboratoriossamme.

Kansainvälisillä markkinoilla menestymiseen tarvitaan myös suunnitelmallista brändin rakentamista.

– Meillä on jo kaikki onnistumisen avaimet vahvan tuotteen ja tutkimustaustan sekä tohtoritason huippuosaavan tiimin ansiosta. Usein suomalaiset yhtiöt ovat kuitenkin liian tuotevetoisia, eivätkä panosta riittävästi brändäykseen. Me toimimme toisin ja aiomme rakentaa vahvan brändin, joka menestyy Yhdysvaltojen markkinoilla ja vastaa yhtiömme korkean laadun arvoja, Lahti summaa.

Edellinen
Edellinen

Springvestin 5 miljoonan euron kasvurahoitus mahdollisti Osgenicille suunnanmuutoksen

Seuraava
Seuraava

Tilinpäätöstiedote kasvuyhtiön osakkaille – muista nämä neljä asiaa