Ruotsissa jopa 20 % kuntasektorin älylaitteista hankitaan käytettyinä – seuraako Suomi pian perässä?

Käytettyjen puhelimien ja tietokoneiden kysyntä on kovassa kasvussa Pohjoismaissa. Kuluttajien lisäksi myös yritykset ja julkinen sektori kiihdyttävät käytettyjen älylaitteiden menekkiä.

 

Suomalainen kasvuyritys mcare Group Oy ostaa, huoltaa ja myy eteenpäin käytettyjä elektroniikkalaitteita Pohjois-Euroopassa. Alkuvuosi on jo nyt ollut mcarelle ennätyksellinen käytettyjen laitteiden myynnissä.

– Laitemyynti on ollut tammikuussa räjähdysmäisessä yli 200 prosentin kasvussa. Kuluttajapuolella käytettyjen laitteiden menekki on jo pitkään ollut nousevaa, mutta nyt laadukkaiden laitteiden kysyntä lisääntyy todella voimakkaasti myös yrityksissä ja julkisella sektorilla. Kasvua siivittävät epävarmat taloudelliset ajat, jolloin hinnaltaan edullisemmat laitteet ovat entistä mielenkiintoisempi vaihtoehto myös yritys- ja julkishallinnon puolella, mcare Group Oy:n toimitusjohtaja Matti Uronen kertoo.

Mcarella on toimipisteet Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Ruotsi on käytettyjen laitteiden hankinnassa edelläkävijä ja samalla pohjoismaiseksi takuuhuoltomarkkinajohtajaksi ponnistaneen mcaren suurin markkina-alue.

– Ruotsissa on nyt käynnissä kiertotalouden murros, jossa jo 10–20 % kuntapuolen älylaitteista hankitaan käytettynä. On vain ajan kysymys, milloin muut pohjoismaat tulevat perässä ja silloin meidän kotimarkkinamme monikymmenkertaistuu. Jos murros on nopea, voimme luultavasti kymmenkertaistaa meidän nykyisen 100 miljoonan euron liikevaihtoennusteen, Uronen arvioi. 

Tällä hetkellä mcaren liikevaihto on noin 20 miljoonaa euroa. Seuraavan 4–5 vuoden kuluessa yhtiö tavoittelee vähintään 100 miljoonan euron liikevaihtoa, joka olisi nykyisestä pohjoismaisesta kokonaismarkkinasta vain reilut 3 prosenttia.

Vastatakseen kasvaneeseen kysyntään mcare Group Oy:llä on parhaillaan meneillään 7 miljoonan euron osakeanti kasvurahoitusyhtiö Springvestin kautta.

5–10 vuotta vanhat laitteet sopivat kotikäyttöön ja harvassa työssäkään tarvitaan uutta laitetta 

Urosen mukaan harvassa työtehtävässä tarvitaan uutta älylaitetta, sillä lähes mitä tahansa työtä voi tehdä hyvälaatuisella pari vuotta vanhalla puhelimella tai tietokoneella.

– Asianmukaisesti tarkastettu ja huollettu käytetty laite on aivan yhtä hyvä kuin uusi. Usein sen saa hankittua kymmeniä prosentteja edullisemmin ja lisäksi käytetty on aina ympäristöystävällisempi kuin uusi laite.

Noin 80–90 % mobiililaitteen ympäristövaikutuksista syntyy valmistuksen yhteydessä ja yhden iPhone 11 -laitteen valmistamisessa tuotetaan 75 kiloa CO2:sta vastaava määrä päästöjä. Käytetyn laitteen ympäristövaikutukset ovat tästä vain murto-osan.

Julkisen sektorin hankkijat ja yritykset ovat ympäristövaikutusten ja edullisemman hinnan lisäksi luonnollisesti kiinnostuneita käytettyjen laitteiden tietoturvasta ja toimivuudesta. Uronen muistuttaa, että laitevalmistajien valtuuttamat huollot toimivat tarkan valvonnan alaisuudessa ja laitteisiin saa myös takuun sekä erilaisia rahoitusvaihtoehtoja.

– Meillä tarkastetut ja huolletut laitteet täyttävät aina kaikki tietoturvastandardit, niissä käytetään vain alkuperäisiä osia ja huollot tehdään varmasti laitevalmistajien ohjeiden mukaan. Jokainen laite pudistetaan ja ennallistetaan huolella ennen kuin se toimitetaan uudelle käyttäjälle. 

Alun perin Apple-tuotteisiin keskittyneellä Mcarella on nykyään laajat valtuutukset huoltaa lähes kaikkien merkittävien valmistajien laitteita, joihin kuuluvat esimerkiksi Huawei, OnePlus ja Xiaomi. 

– Saimme juuri hankittua mcarelle viimeisen puuttuneen merkittävän laitehuoltovaltuutuksen ostamalla Ruotsin suurimman ja hyvämaineisen Samsung-huollon, joka takaa korkeimman laadun ja ennallistamiskyvykkyydet myös Samsung-brändin laitteille, Uronen kertoo.

Vain joka neljäs puhelin kiertää uudelle omistajalle – pöytälaatikoissa makaa pieniä kaivoksia

Euroopan älypuhelinmarkkinan arvo on yli 100 miljardia euroa, josta käytettyjen ja kunnostettujen puhelinten osuus on hieman yli 10 prosenttia.

Vain yksi neljästä aiemmin omistetusta puhelimesta myydään uudelleen, mikä on Urosen mielestä haaskausta.

– Liian suuri osa käytetyistä laitteista jää sinne laatikon pohjalle, niin kodeissa kuin yrityksissäkin. Moni ei tule ajatelleeksi, että 5–6 vuotta vanha puhelin tai jopa 10 vuotta vanha tietokone on asianmukaisesti huollettuna vielä täysin toimiva peli. Kotikäyttäjän nettiselailuun ja päivittäisten asioiden hoitamiseen riittää hyvin vanhempikin laite, Uronen muistuttaa.

Mcare huoltaa vuosittain noin 200 000 laitetta, joista Urosen mukaan yli 99 % palautuu käyttöön. Silloinkin kun puhelinta, tablettia tai tietokonetta ei saa korjattua käyttökelpoiseksi, niistä voi kerätä toimivat osat talteen ja kierrättää loppuosan laitteesta.

– Etenkin älypuhelimet ovat kuin pieniä kaivoksia, joista kannattaa aina kerätä arvokkaat raaka-aineet hyödynnettäväksi. Mobiililaitteesta 99 % on kierrätettävää materiaalia. Useimmiten puhelin olisi kuitenkin huollettavissa käyttökuntoon. Uusi akku saattaa maksaa vain pari kymppiä, mutta moni saattaa jättää sen vaihtamatta ja ostaa sen sijaan uuden tuhannen euron älypuhelimen.

 

Tutustu mcare Group Oy:n osakeantiin >

Edellinen
Edellinen

Sampo Vehkaoja aloittaa mcare Group Oy:n toimitusjohtajana ja sijoitti osakeannissa yhtiöön kuusinumeroisen summan

Seuraava
Seuraava

Etäseuranta yleistyy kroonisten sairauksien hoidossa – Medixinen alusta käyttöön Yhdysvalloissa