Springvestiltä positiivinen tulosvaroitus: yhtiön tuloksesta luvassa ennakoitua parempi
Sijoituspalveluyhtiö Springvest antoi maanantaina 16. joulukuuta positiivisen tulosvaroituksen: yhtiö parantaa vuoden 2024 tulosnäkymiään!
Springvestin järjestämät rahoituskierrokset toteutuivat ennakoitua paremmin myös vuoden 2024 toisella puoliskolla. Tämän takia yhtiö odottaa, että koko vuoden sijoituspalvelutoiminnan tuotot eli liikevaihto kasvaa vahvasti edellisvuodesta. Myös liikevoittoprosentin odotetaan kehittyvän positiivisesti aiempaan ohjeistukseen verrattuna.
Liikevaihdon odotetaan asettuvan noin 6,7–7,1 miljoonaan euroon. Liikevoittoprosentti voidaan nostaa noin 30 prosenttiin aiemmin ennustetusta 20 prosentista, joka edustaa yhtiön pitkän aikavälin tavoitetasoa.
Entistä suurempia rahoituskierroksia
Springvest järjestää 5–12 miljoonan suuruisia rahoituskierroksia listaamattomille suomalaisille teknologiayhtiöille. Rahoituskierrosten koko on kasvanut merkittävästi, ja Springvest on välittänyt tänä vuonna yli 60 miljoonaa euroa suomalaisilta sijoittajilta suomalaisille kasvuyhtiöille.
Kierrosten keskikoko oli noin 8 miljoonaa euroa, kun vuosina 2020–2023 se oli noin 4 miljoonaa euroa vuodessa.
Toimitusjohtaja Aki Soudunsaari uskoo, että yhtiön ennätysvuosi kertoo yleisemminkin sijoittamisen trendien muutoksesta.
“Kasvusijoittaminen kiinnostaa yksityis- ja perheyhtiösijoittajia yhä enemmän myös meidän kokemuksemme mukaan. Erittäin tärkeä merkitys on sillä, että saimme tehdä yhteistyötä kovan tason kasvuyhtiöiden kanssa, joilla on valtavasti potentiaalia rakentaa suomalaista yhteiskuntaa, vahvistaa talouden perustaa ja muuttaa koko maailmaa paremmaksi”, Soudunsaari sanoo.
Huippumäärä irtautumisia
Springvest aikoo jatkossakin tavoitella strategiansa mukaisesti sekä sijoituspalvelutoiminnan tuottojen kasvua että osakeportfolion kasvua. Osakeportfolio muodostuu listaamattomien kasvuyhtiöiden osakkeista ja kasvaa rahoituskierrosten kautta.
Talousjohtaja Juuso Viitanen muistuttaa, että Springvestin arvo yhtiönä nojaa ennen muuta kasvuyhtiöomistusten arvoon.
”Tämän vuoden rahoituskierrosten myötä uutta omistusta on tullut merkittävästi lisää, ja osa siitä näkyykin jo marraskuussa julkaistun välitilinpäätöksen luvuissa.”
Kasvuyhtiöomistusten arvo tulee näkyväksi, kun yhtiöt irtautuvat eli tekevät exitin. Kulunut vuosi on ollut Viitasen mukaan upea muistutus siitä: peräti viisi portfolioyhtiötä on listautunut tai myyty. Exitin tekivät Finbiosoft, Solar Foods, Convion, Leadoo Marketing Technologies ja 9Solutions.
”Tämä valaa uskoa siihen, että exit-markkina olisi piristymässä Suomessa yleisemminkin”, Viitanen sanoo.
Inderes säilyttää Springvestin osakkeelle aiemmin antamansa “lisää”-suosituksen 8,50 euron tavoitehinnalla.