Volare Ylellä: tehdaskonseptista vientituote Eurooppaan
Yle kävi vierailulla Volaren vastavalmistuneella tehtaalla Porissa ti 18.8. Toimitusjohtaja Jarna Hyvönen kertoo, että neuvotteluja teknologian viemisestä Eurooppaan käydään jo.
Yle kirjoittaa, että Poriin valmistunut tehdas on Volarelle tärkeä tavoite muttei missään mielessä päätepiste.
Hyönteisproteiinin kysyntä näyttää nimittäin kasvavan kovaa vauhtia tulevaisuudessa. Volaren suunnitelmissa onkin Ylen mukaan viedä Porissa hiottua konseptia muualle Eurooppaan.
”Keskustelemme isojen globaalien toimijoiden kanssa siitä, missä he kaipaisivat tuotannossa syntyvien sivuvirtojen parempaa hyödyntämistä”, toimitusjohtaja, perustaja Jarna Hyvönen kertoo Yle-haastattelussa.
Volare 01 -nimisen tehtaan kaupallinen tuotanto on pian alkamassa. Projekti valmistui aikataulussa ja pysyi noin 15 miljoonan euron budjetissa.
Volarella on parhaillaan käynnissä yksityissijoittajille ja perheyhtiöille suunnattu osakeanti Springvestin alustalla.
Volare muualla mediassa
Päivitetty 31.8.
Volaren toimitusjohtaja Jarna Hyvönen Kauppalehden Talousaamussa 31.8.2026
Kauppalehti 31.8.2026: ”Harvinainen ilmiö tekee tuhoa – Suomalaisyritys hyötyy”
Volare Maaseudun Tulevaisuudessa 29.8.2026: ”Tässä tehtaassa kasvatetaan kärpäsentoukkia – toimitusjohtajan mukaan toiminta kääntyy kannattavaksi ensi vuonna”
Volare Satakunnan Kansassa 28.8.2026 (tilaajille): ”Kärpästehdas valmistui Poriin”
Volare Kemiamediassa 20.8.2026: ”Bioreaktorina toukat – Volaren uusi tehdas muuntaa elintarviketeollisuuden hävikin ekologiseksi proteiiniksi”
Ylen tv-uutiset 19.8.2026: Volaren proteiinitehdas on nyt valmis
Volare Kemia-lehdessä 19.8.2026: ”Volaren proteiinitehdas on edistysaskel EU:n ruokaturvalle”